2011/02/17

Kunta-alan palkkaratkaisu suuri pettymys

Kunta-alan palkkaneuvottelut työnantajien edustajien kanssa vuodelle 2011 saatiin päätökseen tiistaina 15. helmikuuta.
Sopimus koskee noin 430 000 alan työntekijää. Uuden sopimuksen mukaan palkat nousevat toukokuussa 1,2 prosentilla ja käyttöön tulee 0,8 prosentin ns järjestelyerä. Lisäksi työntekijöille myönnetään paikallisesti sovittavia pienehköjä kertaeriä.
Työntekijät olivat aiemmin torjuneet tarjotun 0,7 prosentin yleiskorotuksen ja vaatineet vähintään 3,5 prosenttia, voidakseen taata ostovoimansa, inflaation ollessa 2,9 prosenttia. Siksi saavutettu ratkaisu ei ole ainoastaan epätyydyttävä, vaan voi johtaa taloudellisen kriisin syvenemiseen Suomessa.

Työntekijöiden edustajat puolustelevat kehnon sopimuksen hyväksymistä kertaerillä, joiden väitetään turvaavan ostovoiman. Tämä on kertaerien pienuuden (arviolta n. 100
euroa per työntekijä) vuoksi kyseenalaista. Lisäksi paikallisesti, erikseen sovittavat kertaerät hajottavat työläisten yhteisrintamaa työnantajia vastaan.
Mielestämme oikea ratkaisu olisi ollut turvautua tarvittaessa lakkoaseeseen, elleivät työnantajat olisi muuten suostuneet aiempiin vaatimuksiin. Nyt tarvitaan koko maan kattavia ruohonjuuritason protesteja ammattiyhdistysjohtajien myönnytyksiä vastaan.

Sosialistit tuomitsevat heidän menettelynsä niin työläisten toimeentulon turvaamiseksi kuin Suomen talouden pelastamiseksi kapitalismin kriisiltä.

Heikki Moisio

2011/01/25

RUOTSI: Hbt-taistelu viharikoksia ja natsien väkivaltaa vastaan

Vuoden 2008 aikana tehtiin poliisille 1046 rikosilmoitusta homofobisista viharikoksista. Tämä tarkoittaa 48% lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna.

Ruotsin suurin hbt-henkilöiden järjestö RFSL on jatkuvasti hyökkäysten kohteena. Vuonna 2006 natsit hyökkäsivät RFSL:n tiloihin Kristianstadissa tunkeutumalla sisään kesken juhlien. Heinäkuussa 2009 sama paikka vandalisoitiin jälleen.

- Jatkamme kuten tähän asti, emme me näin helposti periksi anna, sanoo järjestön puheenjohtaja Andrea Thile QX-lehdelle.

Mutta Skånen RFSL-neuvonnassa pahoiteltiin sitä, että heidän tekemänsä vihkonen oli lähetetty "väärille henkilöille".

- Olimme lähettäneet kyseisen materiaalin Kristianstadiin jaettavaksi yhdistyksen homoille. Ikävä kyllä kävi niin hullusti, että se joutui aivan väärään osoitteeseen, sanoo Tore Runnerstam QX:ssä. Ottaen huomioon miten paljon heteroille suunnattua materiaalia hbt-henkilöt joutuvat ottamaan vastaan kulkiessaan kaupungilla, on täysin virheellistä sekä takaisku taistelulle pyydellä anteeksi hbt-materiaalin jakamista.

Ei hbt-henkilöiden tule pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Sen sijaan tarvitaan joukkoprotesteja ja mielenosoituksia heidän oikeuksiensa puolustamiseksi. RFSL vaatii nyt lisättyä valvontaa tiloilleen, mutta ei poliisi tule kykenemään turvaamaan hbt-henkilöiden oikeuksia. Se mitä tarvitaan on yhteistä taistelua paikallistasolla, kuten Piitimessä muutama vuosi sitten.

Kun RFSL Nord:in tilat vandalisoitiin ja sytytettiin tuleen Piitimessä vuonna 2005, Rättvisepartiet Socialisterna (Sosialistinen Oikeudenmukaisuuspuolue, Ruotsin CWI-osasto) järjesti kirjapöytiä kouluihin, sekä torikokouksia ja lentolehtisten jakotilaisuuksia. RFSL järjesti tuolloin yhdessä useiden muiden järjestöjen kanssa tilaisuuden johon saapui 200 henkeä.

Viharikokset eivät kuitenkaan jää vandalisointeihin, vaan homoseksuaalisia on myös pahoinpidelty ja murhattu. Vuodesta 1984 on ainakin viisi homoseksuaalia murhattu poliittisista syistä, ja syypäinä ovat olleet uusnatsit. Expo on kuitenkin tutkinut useita tapauksia joissa motiivista ei olla täysin varmoja, joten todellinen lukumäärä voi olla paljon suurempi.

Natsit eivät salaa sitä, että erittäin mielellään käyvät hbt-henkilöiden kimppuun. Ruotsin Nationaldemokraterna-puolue (Kansallisdemokraatit) kutsuu kotisivullaan Pride-festivaalia 'sodomia-paraatiksi'. Muut ryhmät kuten Info-14 ylistävät avoimesti homoseksuaalisten murhia ja kehottavat jäseniiän hyökkäämään homojen kimppuun.

Käsitys ettei homoseksuaalisilla ole oikeutta olemassaoloon, eikä varsinkaan minkäänlaisiin oikeuksiin, löytyy myös Sverigedemokraterna-puolueen (Ruotsidemokraatit) rivien parista. Homofobia ei ole kadonnut puolueen ohjelmasta minnekään, vaikka äänestäjien houkuttelu-tarkoituksessa onkin yritetty "siivota" pahimmat jäljet puolueen 90-luvun skinhead-taustasta. Puolue kirjoittaa kotisivullaan vastustavansa "homoseksuaalisen elämäntavan ihannoimista", jonka he väittävät "luovan epäterveellisiä suhtautumistapoja". SD vastustaa homo-avioliittoja ja homojen adoptio-oikeutta.

Natsit eivät ole lisääntyneet, mutta tulleet väkivaltaisemmiksi. Yksi mahdollinen selitys tähän on lisääntynyt itseluottamus, joka johtuu osittain SD:n vaalimenestyksistä ja osittain perinteisten puolueiden yltyvästä rasismista. Maahanmuuttovirasto karkottaa hbt-henkilöitä Iraniin, Irakiin ja Sudaniin, joissa heitä uhkaa kuolemanrangaistus, selittäen tämän siten että "eihän heidän tarvitse näyttää suuntautumistaan avoimesti".

Hbt-taistelu on sidottava taisteluun turvapaikkojen puolesta. Hbt-henkilöiden karkotusten lopettamiseksi ja turvapaikka-oikeuden takaamiseksi kaikille tarvitaan yhteistä taistelua.

70-luvulla hbt-aktivistien onnistui saada sosiaalihallitus poistamaan homoseksuaalisuus mielisairauksien listalta valtaamalla heidän tilojensa sisäänkäynti. Samalla tavoin voitetaan tänäkin päivänä oikeuksia taistelun tuloksena.

Natsit ja rasistit kuuluvat perinteisen ydinperheen kovaäänisimpiin ylistäjiin, ja hyökkäävät usein hbt-henkilöiden kimppuun, koska katsovat näiden kääntävän yhteiskunnan normit nurinniskoin. Viharikosten vastustamiseksi on hbt-henkilöiden liityttävä rasismin vastaiseen taisteluun. Sekä hbt-järjestöjen että tavallisten kansalaisten on protestoitava natsien ja rasistien hbt-henkilöiden vastaista väkivaltaa vastaan.